Elämäni näkyi suurina tekstityksinä valkokankaalla. Katsoin
sivusta millainen elämästäni joskus tulisi. En voinut piilostani käsin
vaikuttaa millainen elämäni olisi. Joskus mietin missä on se sinitaivas jonka
kuvittelin näkeväni. Se ei kaartunut ylleni valkoisine pilvineen, vaan mustana
ja täynnä harmaita pilviä. Uhkaavasti pilvet nousivat, kuin vuoret maasta
luoden ympärilleni vankilan muurit. Olisin voinut luovuttaa suosiolla aikoja
sitten, mutta jotenkin en nähnyt sitä vaihtoehtona. Pääni oli täynnä kysymyksiä
joihin ei ollut vastauksia. Hain vastauksia kirjastoista ja lehtien sivuilta,
koetin sulkea silmäni ja nähdä kaiken. Pääni oli aivan tyhjä. Aivan kuin olisin
ollut jossain muualla. En ollut enää tässä maailmassa. En ollut enää siinä
omassa maailmassani jonka loin. Siitä oli tullut hirviö, hirviö joka ei antanut
tilaa elää eikä hengittää. Valtakuntien kuningas käskisi sen pian
teloitettavaksi. Kaikki salaisuudet kuolisivat hirviön mukana ja jäljelle jäisi
vain musta pallo, jossa olisi kirkas valkoinen reunus. Katselin taas kerran
toimettomana vierestä. Tänä päivänä se tapahtuisi. Vanha elämäni jäisi
taakseni. Kukaan ei tulisi kaipaamaan sitä. Lentäisin kauas, kauemmaksi kuin
kukaan olisi koskaan lentänyt. En tulisi enää näkemään eilistä. Ajatus oli
pelottava, mutta väistämätön. En koskaan saisi tietää mitä salaisuuksia ne syyt
pitivät sisällään, jotka johtivat tähän. Vajosin avaruuden syvyyksiin,
ajattomaan aikaan. Suuret ihmismassat lipuivat lävitseni, kuin vesisade. Kaukaisen
metsän laidalta löysin pienen mökin. Mökki oli autio, sitä ei ollut käytetty
yli sataan vuoteen. Sisällä oli pölyistä ja hämärää. Keittiön pöydällä näin
kirjan joka oli auki. Sen sivut näyttivät tutuilta ja muistuttivat minua
jostain jota olin joskus kokenut. Kirjan sivut kasvoivat mökin seinille
suuriksi kuviksi ja alkoivat elämään. Kauneus ympäröi minut ja näin kaiken
selvästi. Näin pohjoiseen ja etelään, en enää pelännyt mitään. Nyt tiesin
totuuden.
24.5.2010